KAUSI 2007

Wänäri Cowboys -seuraa edusti kesän 2007 SM-kiertueella parit Lasse Maijala/(Jussi Tommola), Jani Säisä/Ville Heiskanen ja Tatu Säisä/Saku Määttä. Parit menestyivät seuraavanlaisesti.

Tatu ja Saku sijoittuivat pelaamissaan turnauksissa 9. ja 13.

Myös Lasse otti osaa kesällä ainoastaan kahteen turnaukseen. Lahdesta oli kuitenkin kotiin tuomisina seuran paras sijoitus, hopeatila. Lasse pääsi Jussin kanssa Helsingissä pelattuun SM-finaaliturnaukseen jossa sijoitus oli hienosti 5.

Jani ja Ville pelasivat SM-kiertueen kokonaisuudessaan. Mitalipeleihin pari pääsi Kalajoella ollen siellä 4. Lisäksi pari pelasi tasaisen kauden ollen joka osakilpailussa (4 kpl) vähintään 7. Näin ollen myös Jani ja Ville pääsivät osallistumaan 8 parhaan SM-lopputurnaukseen, ollen siellä 7.

SM-kiertueen lisäksi pari Säisä/Heiskanen edusti Suomea Maarianhaminassa pelatussa maailmankiertueen osakilpailuissa. Karsintojen saldona oli voitto Viron kakkosparista Murs/Lulla sekä erittäin niukka tappio Euroopan menestyneimmälle pelaajalle Martin Lagica (parinaan Jan Schnider).

KAUSI 2006

Wänäri Cowboys -seuraa edusti kesän SM-kiertueella seuraavat pelaajat: Jaakko Aninko, Lauri Hakala, Kirsi Hyttinen, Tomi Jermoranta, Jarno Lohjala, Lasse Maijala, Wille Markkanen, Pia Rönkä, Pasi Seppänen, Pekka Seppänen, Jani Säisä, Osku Säisä ja Tatu Säisä.

Kauden loppuvaiheessa seuraan liittyneet Lauri Hakala ja Pekka Seppänen osallistuivat kesän aikana kansainvälisiin turnauksiin ja saavuttivat SM-finaaliturnauksessa pronssia. Muiden pelaajien kohtalona oli karsiutuminen finaaliturnauksesta, jonne miehistä pääsi mukaan 8 ja naisista 6 parasta paria. Muiden parien osalta Säisän (Jani&Tatu) veljesten paras saavutus oli Kalajoen osakilpailun viides sija sekä Lasse Maijalan viides sija Kajaanin osakilpailusta Mika Rantasen parina. Seuran ainut kiertueelle osallistunut naispari Hyttinen/Rönkä pelasi tasaisen kauden ollen Tampereen ja Lahden osakilpailussa sijalla 7.      

Pelaajien tietokannnasta löydät tarkemmin seuraa edustaneiden pelaajien turnaushistorian kaudelta 2006.

KAUSI 2005

SM-FINAALIEN LOPPUTULOKSET, 19-20.8.2005 Helsinki

Wänäri Cowboys -seuraa edustaneet pelaajat eivät tällä kaudella saavuttaneet mitalia Audi Beach Volley Pro Tourilla, mutta katseet on suunnattu jo ensi kauteen. Tavoitteena tulee olemaan mitali.

Hopeiset mitalit tulivat tyttöjen U20-sarjassa, parina pelasivat Kirsi Hyttinen / Saila Huhtiranta.

SM-finaali ranking

1.Tolonen/Seppänen
2.Liukkonen/Kankaanpää
3.Hakala/Hakala
4.Tommola/Järvenpää
5.Tähjänjoki/Ikäheimonen
6.Leikas/Maijala
7.Rantanen/Keskitalo
8.Haavisto/Vahela

SM-FINAALIT PELATAAN 19-20.8 Helsingin rautatientorilla.

Perjantaina 19.8. ensimmäisissä otteluissa Helsingin Rautatientorilla kohtaavat:
Tähjänjoki/Ikäheimonen (5) - Haavisto/Vahela (8)
Maijala/Leikas (6) - Keskitalo/Rantanen (7)

Toisella kierroksella:
Hakala/Hakala (3) - 6/7
Tommola/Järvenpää (4) - 5/8

Ja välierissä:
Tolonen/Seppänen (1) - 4/5/8
Liukkonen/Kankaanpää (2) - 3/6/7

Nuorten SM-mitalit jaettu, 13.-.14.08.2005

Viikonloppuna Helsingin Hietaniemen rannalla pelattiin Valio Play Beach Volley Junior Tourin finaaliottelut. Mukaan pääsi rankingpisteissä kahdeksan parasta joukkuetta sarjoittain.

Tyttöjen U20 sarjassa nähtiin tiukka taistelu SM-kullasta. Vastakkain olivat Hyttinen Kirsi/Huhtiranta Saila ja Hasu Essi/Tikka Noora. SM-kulta 2005 meni parille Hasu/Tikka erin 2-1 (19-21,21-19,15-12). Pronssia otti pari Polso Outi/Memonen Riia.

30.-31.7.2005 Audi Pro Tour, Hanko / Miehet

1.Jussi Tommola/Tomi Järvenpää
2. Jaakko Keskitalo/Mika Rantanen
3. Timo Haavisto/Toni Vahela
...
5-6 Lasse Maijala/Tero Leikas
Jani Säisä/Markku Lehto

U20-vuotiaiden EM-kisat Israelissa Jerusalem Beachillä (29.07.2005)

Tyttöjen puolella Wänäri Cowboysien pari Saila Huhtiranta/Kirsi Hyttinen ei selviytynyt 16 parhaan joukkoon hävittyään alkulohkon päätteeksi Hollannin Van Iersel/Wesselinkille 11-21, 10-21. Sijoitukseksi tuli näin 17.

23.-24.07.2005 Audi Pro Tour, Kouvola

Miehet:
1. Tolonen Teemu - Seppänen Pekka
2. Tommola Jussi - Järvenpää Tomi
3. Leikas Tero - Maijala Lasse
4. Tähjänjoki Juha - Ikäheimonen Esa
....
5-6 Säisä Jani/Lehto Markku
...
9-12 Markkanen Wille/Säisä Tatu

Naiset:
1. Haapala Annika/Lehtonen Riikka
2. Laine Annikki/Pråhl Tia
3. Korpisaari Katri/Pokki Taru
....
9-12 Hyttinen Kirsi/Huhtiranta Saila

16.-17.7 Audi Pro Tour 2 / Miehet

1. Tolonen Teemu/Seppänen Pekka
2. Hakala Lauri/Hakala Anssi
3. Tommola Jussi/Järvenpää Tomi
4. Keskitalo Jaakko/Rantanen Mika
5. Tero Leikas/Lasse Maijala
....
9. Säisä Jani/Lehto Markku

10.7.2005 Vaala Beach Volley 2005

1. Maijala Lasse - Haataja Arttu
2. Järvinen Jani - Liuska Pekka
3. Ronkainen Tommi - Sangi Eero

FIVB:N TURUN CITY BEACH 16.6.2005

Wänäri Cowboys:n pelaajia osallistui Turun satelliittiturnauksen karsintoihin mutta tällä kertaa WC:n pelaajia ei päässyt itse pääturnaukseen. Jani Säisä/Markku Lehto kohtasivat karsinnoissa latvialaisparin Plavins-Samoilovs, ottelu päättyi 0-2 (12-21, 12-21). Lasse Maijala/Tero Leikas kohtasivat virolaisparin Aleksejev-Gussev, ottelu päättyi 0-2 (16-21, 19-21).

Tampereella kisattu Audi Beach Volley Pro Tour 2005 (naiset)

1. Katri Korpisaari/Taru Pokki
2. Annikki Laine/Tia Pråhl
3. Annika Haapala /Nora Isomäki
------------------
7. Saila Huhtiranta / Kirsi Hyttinen

Suosikit pitivät Hietsun Pro-avauksessa (05.06.2005)

Puolivälierät
Teemu Tolonen/Pekka Seppänen - Kai Liukkonen/Toni Kankaanpää (21-18, 15-21, 15-17)
Tero Leikas/Lasse Maijala - Jussi Tommola/Petri Sainio (16-21, 27-29)

2. puolivärierät
Mäkilä Vesa/Antola Jani - Leikas Tero/Maijala Lasse (15-21,12-21)

Välierät
Kai Liukkonen/Toni Kankaanpää - Tero Leikas/Lasse Maijala (15-21, 21-12, 15-12)
Teemu Tolonen/Pekka Seppänen - Jussi Tommola/Petri Sainio (21-15, 20-22, 15-12)

Pronssiottelu
Tero Leikas/Lasse Maijala - Jussi Tommola/Petri Sainio (21-19, 21-17)

Loppuottelu
Teemu Tolonen/Pekka Seppänen - Kai Liukkonen/Toni Kankaanpää (21-18, 21-19)

Sveitsinportti Open

(Hyvinkää) voittajiksi pelasivat 28.05.2005 Hyvinkäällä miehissä Tero Leikas/Lasse Maijala.

Miesten loppusijoitukset:
1. Leikas Tero - Maijala Lasse
2. Tähjänjoki Juha - Ikäheimonen Esa
3. Piiroinen Petri - Sivonen Ilari
........
7.Jani Säisä - Markku Lehto

 

KAUSI 2004

Kesällä 2004 seuran pelaajista kiersi beach volley:n pääsarjaa joukkueet
Markku Lehto/Jani Säisä sekä Arttu Haataja/ Lasse Maijala. Kesän kaksi
ensimmäistä turnausta Challenger tour Hyvinkäällä ja Challenger tour
Pieksämäellä päättyivät parin Haataja/Maijala voittoon. Pieksämäen
challenger tourin osakilpailussa menestystä täydensi Lehto/Säisä parin
toinen sija, joten se oli kesän menestyksekkäin turnaus seuran pelaajien
kannalta. Muista yksittäisistä turnauksista Lasse Maijala parinaan Pekka
Seppänen sijoittui Rantasalmen turnauksessa toiseksi, neljänneksi
sijoittui wc:n pelaajat Jani ja Tatu Säisä. Kumpikin seuran pareista jäi
niukasti ulos kahdeksan joukkueen SM-finaaleista, lähimmäksi pääsi pari
Lehto/Säisä sijoittuen yhdeksänneksi. Kuopion osakilpailussa nähtiin em.
wc:n pelaajien lisäksi Saku Määttä/Tatu Säisä, loppusijoituksena oli 13.

Alla yhteenveto parien kaudesta Sm-osakilpailujen osalta:

29.05.2004
dna Challenger Tour 1 Hyvinkää, Haataja/Maijala, 1.

03.07.2004
dna Challenger Tour 2 Pieksämäki, Haataja/Maijala, 1.

10.07.2004
Audi Pro Tour 1 Helsinki, Haataja/Maijala, 9.

17.07.2004
Audi Pro Tour 2 Oulu, Haataja/Maijala, 7.

24.07.2004
Audi Pro Tour 3 Kuopio, Haataja/Maijala, 9.

31.07.2004
Audi Pro Tour 4 Kouvola, Mäki-Valtari/Maijala, 17.
 

Lehto / Säisä
29.05.2004
dna Challenger Tour 1 Hyvinkää, Lehto/Säisä, 9.

03.07.2004
dna Challenger Tour 2 Pieksämäki, Lehto/Säisä, 2.

10.07.2004
Audi Pro Tour 1 Helsinki, Lehto/Säisä, 9.

17.07.2004 Oulu, Audi Pro Tour 2, Lehto/Säisä, 9.

24.07.2004
Audi Pro Tour 3 Kuopio, Lehto/Säisä, 5.

31.07.2004
Audi Pro Tour 4 Kouvola, Lehto/Säisä, 7.

 

 

KAUSI 2003

Team Lipton Ice Tea: MAIJALA/SÄISÄ, SM RANKING 10.

TURNAUKSET JA SIJOITUKSET VUONNA 2003:
5.-6.4.
Sportec Messut kutsuturnaus, Tampereen Pirkkahalli: 1

11.-18.4.
Harjoitusleiri Kreikan Thessalonikissa

25.5
Beach volley, Parainen: 1

1.6
Beach volley, Hyvinkää: 3-4

28.-29.6
Pro Tour, Helsinki: 10

6.7
Haastajaturnaus, Kuopio.

12.-13.7
Pro Tour, Kouvola: 11

19.-20.7
Pro Tour, Oulu: 4

26.-27.7
Pro Tour, Kotka: 7

2.8
DNA-kutsuturnaus, Pielavesi: 3

 

 

 

KAUSI 2002

SM-kokonaisrankingissa Wänäri Cowboysista parhaiten menestyi kuluneena kesänä pari: HAKALA/HAKALA, joista Lauri kuuluu Wänäri Cowboysin pelaajiin. Hakalat sijoittuivat kokonaisrankingissä 8 sijalle, keräten 47 rankingpistettä.

Toiseksi parhaiten kokonaisrankingissa menestyi pari MAIJALA/SÄISÄ sijoittuen 11 sijalle, keräten 44 rankingpistettä.

Kolmanneksi parhaiten seurastamme menestyi pari KINNUNEN/LEHTO, josta Kinnunen kuuluu Wänäri Cowboysin pelaajiin. Kinnunen/Lehto olivat kokonaisrankingissa sijalla 12, keräten 41 rankingpistettä.

SM-kilpailuiden ohella seurallemme tuli muutakin menestystä kuluneena kesänä: Wille Markkanen ja Jussi Ruuskanen sijoittuivat Tahkon XI beach volley turnauksessa toiselle sijalle. Samassa turnauksessa Tatu Vartiainen ja Antti Kärnä voittivat Tahkon B-sarjan. Lasse Maijala ja Jani Säisä voittivat Vaalan challenger tourin osakilpailun ja samassa turnauksessa pari Erkki Keränen ja Pasi Voutilainen voittivat B-sarjan.

Lisäksi Lasse Maijala ja Jani Säisä sijoittuivat Pielavedellä järjestetyssä kutsuturnauksessa toiselle sijalle.

Jani ja Lasse SM-RANKING 11. VUONNA 2002

TURNAUKSET JA SIJOITUKSET VUONNA 2002: MAIJALA/SÄISÄ
8.-9.6.
Power Cup, Hki: 5

29.-30.7
Pro Tour, Hki: 7

6.-7.7
Pro Tour, Pori: 13

13.-14.7
Challenger Tour, Vaala: 1

20.6
Kutsuturnaus, Pielavesi: 2

27.-28.7
Pro Tour, Oulu: 5

 

 

KAUSI 2001

Wänäri Cowboysien osa pelaajista haki tuntumaa kesää varten osallistumalla VII Oscar -sisäbeachturnaukseen 5-6.5.2001, Varkaudessa. Sisäbeachturnauksessa voiton otti Wänäri Cowboysien pelaajat: Lasse Maijala/Arttu Haataja. Wänärin Cowboysien pelaajat: Jani Säisä/Lauri Hakala sijoittuivat neljänneksi ja Kari Kinnunen/Teemu Vartiainen viidenneksi.

SM-kokonaisrankingissa Wänäri Cowboysista parhaiten menestyi kuluneena kesänä pari: TEAM WSS: MAIJALA/MÄÄTTÄ sijoittuen kokonaisrankingissä 11. sijalle, keräten 57 rankingpistettä.

Toiseksi parhaiten kokonaisrankingissa menestyi pari HAKALA/SÄISÄ sijoittuen 12.sijalle, keräten 56 rankingpistettä.

Kolmanneksi parhaiten seurastamme menestyi pari HAATAJA/LEHTOKARI ollen kokonaisrankingissa 20, keräten 37 rankingpistettä.

Neljänneksi parhaiten seurastamme sijoittui pari: KINNUNEN/MARKKANEN ollen kokonaisrankingissa 27, keräten 26 rankingpistettä.

SM-kilpailuiden ohella seurallemme tuli muutakin menestystä kuluneena kesänä: Lasse Maijala ja Arttu Haataja osallistuivat kesän aikana kolmeen eri beach volley -turnaukseen voittaen ne kaikki.

VOITETUT TURNAUKSET:
VII Oscar-sisäbeach 5-6.5.2001, Varkaus
Tahko X beach volley: 28.-29.7.2001
Monitori beach, Hyvinkää: 4.8.2001

SAKU JA LASSE SM-RANKING 11. VUONNA 2001

TEAM WSS: MAIJALA/MÄÄTTÄ
LASSE JA SAKU aloittivat pelamaan beach volleytä yhdessä kesällä 2000.

Kesällä 2000 Lasse ja Saku pelasivat kaksi turnausta, joissa Pieksämäen Challenger Tourilta saavutettu 2.sija antoi osallistumisoikeuden Kouvolan Pro Tourille josta sijoitukseksi tuli 2. Kesällä 2000 Suomen kokonaisrankingissä Saku ja Lasse olivat kahden turnauksen perusteella sijalla 24.

Kesällä 2001 Sakun ja Lasse yhteistyökumppaniksi kesän beach volley -kiertueelle tuli espoolainen teleoperaattoreita myyvä tietokonealan yritys WSS, jonka seurauksena Lassen ja Sakun joukkuenimeksi tuli: TEAM WSS

TURNAUKSET VUONNA 2001:
9.-10.6.2001 Challenger Tour, Hki: 14 (klikkaa!)

16.-17.6.2001 Challenger Tour, Loppi: 3 (klikkaa!)

30.6-1.7.2001 Pro Tour, Salo: 8

7.-8.7.2001 Pro Tour, Kouvola: 7 (klikkaa!)

Vaikka Lassella ja Sakulla olisi ollut mahdollisuus osallistua lappeenrannan Pro Tourin osakilpailuun niin Lassen polvivamma ja Sakun maajoukkuekiireet estivät osallistumisen turnaukseen ja sitä kautta mahdollisuuden päästä SM-finaaleihin Hankoon.

 

 

KAUSI 2000


Kesällä 2000 seuraamme edusti kaksi paria Beach volleyn Pro Tourilla: Lasse Maijala ja Saku Määttä sekä Lauri Hakala ja Jani Säisä Beach Volleyn Challenger Tourilla seuraamme edusti parit: Kari Kinnunen/Teemu Vartiainen ja Wille Markkanen/Markku Lehto. Pari Maijala/Määttä saavutti 16.7.2000 Kouvolan Pro Tourin osakilpailussa tähän mennessä seuran parhaimman saavutuksen sijoittumalla Pro Tourilla toiselle sijalle. Pari Hakala/Säisä puolestaan sijoittui kokonaispisteissä 8. sijalle. Pienemmistä turnauksista pari Maijala/Kinnunen voitti edellisen vuoden tapaan Tahkon beach volley -turnauksen.

 
 

KAUSI 1999

Maijala/Markkanen osallistui toukokuussa-99 Liettuassa järjestettäviin Beach Volleyn 16th Student games-turnaukseen, jossa sijoitus oli 12. Turnauksen voitti pari: Stals Austris/Stals Ringolds UL LAT . Kesällä 1999 Maijala/Kinnunen voitti Tahkon beach volley turnauksen ja Maijala/Markkanen Iisalmen beach volley turnauksen.